tiistai 11. lokakuuta 2016

TAKAKAUTTA HAUTAUSMAALLE

Noustessa harjua ylöspäin Olympiapuistoon johtavalta tieltä, löytyy polun vierestä metallinen kaide. Kaiteen päässä on portti hautausmaalle.  Hautausmaa on Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toinen lähellä keskustaa oleva hautausmaa. (Toinen on lähellä sijaitseva Vuorentaan hautausmaa)







Ahveniston hautausmaa perustettiin 1873. Se sijaitsee Ahveniston harjualueella. Portista aukeaa sankarihauta-alue. Sen reunassa on muistomerkki, jossa sotaan lähtevä sotamies hyvästelee vaimonsa ja lapsensa. Muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Aukusti Veuro.

Hämeenlinnan seurakunnat ovat tehneet Ahveniston hautausmaasta historiaa kertovan kulttuuripolut kokonaisuuden. Käy katsomassa: virtuaalipolku









Vanhoissa hautakivissä oli mainittu myös ammatti. 
Erilaisia mestareita, rautatien ammattilaisia, 
lehtori, tirehtööri, kaupanhoitaja.
















Hautakivien koristeina oli paljon enkeleitä ja lintuja.









Myös kauniita reliefejä ja patsaita.








Joskus riittää luonnonkivet.





maanantai 3. lokakuuta 2016

SYKSYISTÄ VÄRILOISTOA

Syksy on ollut miellyttävä, se on ollut kuiva ja lämmin. Viikonloppuna vaihtui kuukausi jo lokakuuhun. Sunnuntai oli aivan loistava ulkoilupäivä. Aurinko paistoi, oli tyyntä ja puut loistivat syksyn väreissä.






Kahtoilammen rannalla:







Kahtoilammen suoreunamalla kasvoi 
muutamia vaivaiskoivuja, joissa oli 
peukalonpään kokoisia lehtiä.









Polut olivat jo peittyneet lehtiin.



Ahvenistonjärven värikästä rantaa,
vaikka löytyihän sieltä ihan vihreäkin soppi.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

AUTOJA AHVENISTOLLA

Viikonloppuna lämpötila huiteli kahdenkymmenen paremmalla puolella, eli oli kesäisen lämmintä. Sää suosi ulkoilijoita ja myös katselijoita, jotka olivat saapuneet katsomaan autourheilukisoja Ahveniston moottoriradalle. Ahvenistolla järjestettiin Ahvenisto Thunder Race 2016 (Rata-SM).













Olikohan jollakin ollut liikaa nopeutta ja ajanut mutkan suoraksi? 
Ainakin se sai oman kyydin varikolle.






Toisella puolella metsikössä naputteli tikka korkealla puussa.


Sitten oli toisten autojen vuoro. 
Ensin odotettiin varikolla, jotta päästään radalle.




Tässä autot ohjataan oikeille paikoille.






Näitä autoja sai myös yleisö käydä katsomassa lähempää.



Lämmittelykierrokselle lähdössä.



Lähtöruuduissa.



ja lähtö onnistui










Dramatiikkaa suolenkillä:
Ensin oli autosta irronnut rengas ja 
kun se oli sivussa, se syttyi palamaan.





Sen jälkeen tulikin Safety Car radalle.