tiistai 23. helmikuuta 2016

TÄHTITORNI vai VESITORNI



Hämeenlinnan jäähallin vierestä nousee tie harjulle. Sieltä löytyy poliisikoiralaitos, vesilaitos ja tähtitorni. 



Tien vieressä on kuusiaitaa, hyvin olivat rivissä. 




Kuusiaidan kohdalla tien reunaa oli kivetty. Kiveltä toiselle oli muodostunut jääpuikko, josta oli tippunut vettä alapuolella olevalle kivelle ja tuloksena oli hieno jääkuvio.






Harjun päällä on mahtava punatiilinen rakennus.




Hämeenlinnan tähtitieteen harrastajien yhdistys Vegalla on observatorio vesitornin katolla.




Kauniita yksityiskohtia tiilirakennuksessa, kyllä ne siihen aikaan ovat tehneet taidokkaasti. Seinän yläosassa tiilet muodostavat vinoruutukuviota.












Löytyipä yhdestä kolosta jonkun asunto, nyt tyhjillään, 
mutta keväällä voi olla jo täynnä.




Tässä männikköä harjulta alaspäin.

tiistai 16. helmikuuta 2016

AARNIMETSÄ

Ahvenistonjärven ja Marssitien välissä on aarnialue. Alue on jätetty aivan luonnontilaan. Siellä on kaatuneita puita pitkin poikin ja ne saavat lahota paikoilleen. Vain poluille kaatuneita puita siivotaan. Alue on ollut luonnontilassa vuodesta 1964 (lähde Ahveniston luontopolku / Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 17, 2012).








Puiden rungoissa kasvoi kauniita jäkäliä.






Kaatuneen puun oksistoa lumiharsossa.



Tämän kaatuneen puun alle pääsi katsomaan. Siellä oli jotain vihreätä.






Yläpuolelta tikka oli ehkä löytänyt syötävää.


Tässä mielenkiintoisen näköinen männyn runko, paksua kaarnaa 
ja väleissä jotain kasvustoa.







sunnuntai 14. helmikuuta 2016

SATAA SATAA, VETTÄ, RÄNTÄÄ ja LUNTA

Koko viikko satoi vettä ja se sulatti myös lumia. Loppuviikolla onneksi satoi lunta, maisemat kaunistuivat. Lämpötila on ollut siinä nollan vaiheilla. Lauantaina päivällä paistoi vähän aikaa aurinko.



Viikolla maisema näytti joka päivä tältä.


Perjantaina kuitenkin saatiin maa valkoiseksi. 
Lauantaina näkyi sinistä taivasta ja aurinko paistoi.




Puunrungotkin olivat saaneet lumipeitteen.



Ahvenistonjärvi taustalla.










Ahveniston urheilupuiston sisääntulotien vasemmalla puolella 
laaksossa on kaksi punaisten hautamuistomerkkiä.










Luminen kuusimetsä




Iltapäivän hetki Ahveniston harjulla.