Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumiset maisemat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumiset maisemat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

SATAA SATAA, VETTÄ, RÄNTÄÄ ja LUNTA

Koko viikko satoi vettä ja se sulatti myös lumia. Loppuviikolla onneksi satoi lunta, maisemat kaunistuivat. Lämpötila on ollut siinä nollan vaiheilla. Lauantaina päivällä paistoi vähän aikaa aurinko.



Viikolla maisema näytti joka päivä tältä.


Perjantaina kuitenkin saatiin maa valkoiseksi. 
Lauantaina näkyi sinistä taivasta ja aurinko paistoi.




Puunrungotkin olivat saaneet lumipeitteen.



Ahvenistonjärvi taustalla.










Ahveniston urheilupuiston sisääntulotien vasemmalla puolella 
laaksossa on kaksi punaisten hautamuistomerkkiä.










Luminen kuusimetsä




Iltapäivän hetki Ahveniston harjulla.