Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. maaliskuuta 2016

LUMET SULAA

Pääsiäisviikonloppuna siirryttiin kesäaikaan. Ahvenistolla järvi oli vielä jäässä, samoin osa poluista. Lunta oli varjoisissa paikoissa. Parkkipaikalta sulavettä tuli purona järven jäälle. Aurinko paistoi ja lämpötila oli muutaman asteen lämpimän puolella.









Jäällä oli ohuita halkeamia, siitä ne sitten suurenevat, vai?

Rantakivien kohdalta näkyi jo sulamisen merkkejä, samoin tumma lehti oli kerännyt auringon lämpöä niin, että oli sulattanut jäätä allaan.






Hanget ovat neulasia täynnä, samoin ladut. Joissakin kohdin ladut olivat aika vetisiä, mutta ei ehkä sopivia vesihiihdolle.







Polut olivat paikoin vielä jäisiä, vaikka vieressä metsä näytti melkoisen vihreältä.









tiistai 16. helmikuuta 2016

AARNIMETSÄ

Ahvenistonjärven ja Marssitien välissä on aarnialue. Alue on jätetty aivan luonnontilaan. Siellä on kaatuneita puita pitkin poikin ja ne saavat lahota paikoilleen. Vain poluille kaatuneita puita siivotaan. Alue on ollut luonnontilassa vuodesta 1964 (lähde Ahveniston luontopolku / Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 17, 2012).








Puiden rungoissa kasvoi kauniita jäkäliä.






Kaatuneen puun oksistoa lumiharsossa.



Tämän kaatuneen puun alle pääsi katsomaan. Siellä oli jotain vihreätä.






Yläpuolelta tikka oli ehkä löytänyt syötävää.


Tässä mielenkiintoisen näköinen männyn runko, paksua kaarnaa 
ja väleissä jotain kasvustoa.







sunnuntai 14. helmikuuta 2016

SATAA SATAA, VETTÄ, RÄNTÄÄ ja LUNTA

Koko viikko satoi vettä ja se sulatti myös lumia. Loppuviikolla onneksi satoi lunta, maisemat kaunistuivat. Lämpötila on ollut siinä nollan vaiheilla. Lauantaina päivällä paistoi vähän aikaa aurinko.



Viikolla maisema näytti joka päivä tältä.


Perjantaina kuitenkin saatiin maa valkoiseksi. 
Lauantaina näkyi sinistä taivasta ja aurinko paistoi.




Puunrungotkin olivat saaneet lumipeitteen.



Ahvenistonjärvi taustalla.










Ahveniston urheilupuiston sisääntulotien vasemmalla puolella 
laaksossa on kaksi punaisten hautamuistomerkkiä.










Luminen kuusimetsä




Iltapäivän hetki Ahveniston harjulla.





sunnuntai 7. helmikuuta 2016

SUMUISTA JA KOSTEAA

Tällä viikolla satoi lunta muutamana päivänä. Sää on kuitenkin loppuviikosta ollut aika lauhaa, joten lumet ovat osittain jo sulaneet. Viikonloppuna oli muutama aste lämmintä ja sunnuntaina ilmassa oli sumua.






Sumuinen metsä näyttää salaperäiseltä.








Vesipisarat olivat tippumaisillaan kuusenoksissa.





Onkohan tässä tikka viettänyt makoisia ruokailuhetkiä?



Puiden oksilla on kauniita jäkäliä.



Tässä partaa vai naavaa.



Tämä näyttää melkein salaatilta.



Kosteus meni myös kenkiin.