Näytetään tekstit, joissa on tunniste näsiä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näsiä. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. huhtikuuta 2016

NÄSIÄ KUKKII

Jäät on sulaneet kokonaan Ahvenistonjärvestä. Kahtoilammen lähistöllä näsiä oli kukassa. Lammen toisessa reunassa oli vielä luntakin. Harjulla oli hämeenkylmänkukkia juuri maan pinnalle nousseina.





Näsiät






Hämeenkylmänkukat tulollaan






tiistai 12. huhtikuuta 2016

SINIVUOKKOJEN AIKAAN

Kevät etenee, sinivuokot kukkivat, samoin leskenlehdet ja näsiät ovat nupullaan. Ahveniston järven jää oli jo selvästi sulanut, mutta vielä suurin osa pinnasta oli jäässä. 








Hän oli vähän punastunut sinivuokko.



Leskenlehtiä järven rannalla.





Näsiä nupuillaan.



Seurataan myös suopursuja ja mustikanvarpuja.





Järven jäätilanne.



Uhkarohkeat jäällä liikkujat. 
Sinisorsat kokeilivat rohkeasti jään kestävyyttä. Ja kestihän se.



Kosteilla suoalueilla oli tunnelma hiukan mystinen.