Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinivuokko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinivuokko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

VALKOVUOKKOJA

Nyt on metsä täynnä kukkia, sinivuokkoja ja valkovuokkoja. Viikonloppuna oli kesäisen lämmintä. Rohkeimmat kävivät jo uimassa.














Ketunleipä kukassa.



Auringonpalvojia ja rohkeita uimareita.






Kevään vihreitä maisemia.





Metsän siimeksestä löytyi suomalaista sademetsää.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

SINIVUOKKOJEN AIKAAN

Kevät etenee, sinivuokot kukkivat, samoin leskenlehdet ja näsiät ovat nupullaan. Ahveniston järven jää oli jo selvästi sulanut, mutta vielä suurin osa pinnasta oli jäässä. 








Hän oli vähän punastunut sinivuokko.



Leskenlehtiä järven rannalla.





Näsiä nupuillaan.



Seurataan myös suopursuja ja mustikanvarpuja.





Järven jäätilanne.



Uhkarohkeat jäällä liikkujat. 
Sinisorsat kokeilivat rohkeasti jään kestävyyttä. Ja kestihän se.



Kosteilla suoalueilla oli tunnelma hiukan mystinen.







sunnuntai 31. tammikuuta 2016

LUISTINRATAKELI

Tammikuun loppupuolella lämpötila nousi ja sateli vettä. Lumet sulivat paikoin. Puissa ei ole enää kaunista lumipeitettä. Polut ovat jäisiä ja liukkaita kuin luistinradat.



Jäätynyt puro...


...ei kun polku metsässä.



Tässä voi luistella ylämäkeen...


...ja tässä vauhdilla alamäkeen...


...ja vielä voi yrittää tätä ylämäkeä.



Mitä näkyi polun varrella?



Orava oli pitänyt ruokataukoa.




Mitä tämä sinivuokko oikein ajattelee, luuleeko se että on jo kevät?



Luistelukelit jatkuivat parkkipaikalle. Tästä oli lähtenyt auto ja
 renkaan jälki oli jäänyt jäiseen maahan.






Jalanjälki ja hiekoituskivet. Jään alla.





Huoltotöitä on tekeillä uimarannan kohdilla.